DIY: Healthy Instant Noodles

Itse elin suurin osan vuodesta 2006 nuudelipusseilla ja tiedän monen kavereistani noudattavan samaa ruokavaliota (kyllä me käytiin välillä mäkkärissäkin jos haluttiin syödä "ravintolassa"). Silti me pysyttiin tikkulaihana, sellaista se on nuorena. Nuudelipussit olivat houkuttelevia ei ainoastaan mahtavan hinnan takia(n. 49 senttiä per pussi) vaan siksi, ettei niiden tekemiseen tarvinnut osata kuin keittää vettä (tämäkin on muuten "taito", olen joskus saanut kahvilassa pyytää, että saisin keitettyä vettä mun teehen, eikä sellaista mitä tulee hanasta (true story)). Aikuisena en pysty noudattamaan samaa ruokavaliota kuin ennen, enkä todellakaan halua! :D Silti joskus jos on kiire/super laiska olo, olisi mjukavaa turvautua pikanuudeleihin. Onneksi niitä voi tehdä myös itse. Pinterestistä inspiroituneena kehitin tälläisen terveellisen pikanuudeliohjeen. Tarvitsen täysjyvänuudeleita, misotahnaa ja kasvislientä, sitten jotain täytettä (kanaa tai esim tofua). Itse olen nyt tykästynyt näihin mustariisinuudeleihin joita saa ruohonjuuresta. Misotahnan ostin Kuninkaankadulla sijaitsevasta asialaisesta marketista ja luomukasvisliemi on Punnitse ja Säästästä (se oli suolaisen hintainen). Voit käyttää normaalia liemikuutioitakin periatteessa, me ei vaan käytetä niitä, koska ne monesti sisältävät msg:tä ja piilosokeria. Tämä ei ole maailman kaunein ruoka-annos mutta eipä ne pikanuudelitkaan kovin kauniita ole.

Rewind to 2006 and my diet (as well as my friends, you know who you are;)) consisted of instant noodles and occasionally McDonalds when we wanted to eat out at a "restaurant" (about once a week). I am amazed that we stayed thin but that's what youth is. The reason instant noodels/ a cup of noodles where so great was that they cost 49 cents and the only cooking skills required were boiling water. On a side note I have actual come to understand that boiling water in itself is a skill after having to ask a young young lady for boiled water for my tea instead of the stuff that comes out of the tap (true story). Instant noodles do have their charm when it comes to having food quickly so after spending some time on Pinterest I created this little recipe to create an edible healthy version of instant noodles. You need some type of wholegrain noodle (I like these black rice noodles found here in Finland), some miso and stock, we use this organic no added msg or gluten one from punnitse ja säästä (it's overpriced but what can you do), and some chicken (or Tofu if you eat that). The portion doesn't get points for attractiveness but neither would these noodles.

Terveelliset pikanuudelit

Valitsemasi nuudelit (esim täysjyväriisinuudelit)

1 rkl Misotahnaa

1 rkl kasvislientä (tai valitsemasi liemi-- paljon vähemmän jos käytät jotain liemikuutiota)

Kanaa (tai tofua)

Laita puoli litraa vettä kattilaan ja kiehauta. Lisää nuudelit ja muut ainekset ja anna porista muutama minuutti kunnes nuudelit ovat kypsiä. Ota pois lämmöltä ja nauti. Vaihtoehtoisesti laita kaikki ainekset ison purkkiin/kulhoon ja kaada siihen keihuvaa vettä. Laita kansi päälle ja odota muutama minuutti kunnes nuudelit ovat kypsiä. Tämä olisi hyvä tapa tehdä nuudeleita vaikka töissä jos laittais purkkiin kaikki tarvittavat ainekset (voit lisätä sieniä, vihanneksia, mitä haluat) ja säilyttää jääkaapissa kunnes olet valmis syömään.

Healthy Instant Noodles

Noodles of your choice (I used black rice noodles but brown rice noodles would be great too)

1 TBSP of Miso

1 TBSP Stock (I used the one pictured but whatever stock cubes/stock you use is fine)

Leftover chicken (or Tofu if you like)

Boil some water in a pan and add everything. Let them cook for a couple of minutes then take of the heat when the noodles are ready. Enjoy. Another way would be toput all of the ingredients in a large bowl or big mason jar and then just pour in boiled water when you are ready to eat and just put a lid on it for a couple of minutes. Great for taking to work and you can put in whatever ingredients you want (mushrooms, vegetables etc.) as long as you keep it in the fridge.

:)

-A-